Työturvallisuuden kannalta kampaamo on eräs riskialttiimmista työpaikoista. Nykyään kampaajan arvellaan työuransa aikana altistuvan jopa 5000 yksittäiselle kemikaalille. Niiden haittavaikutukset kohdistuvat pääasiassa ihoon, silmiin ja hengitysteihin. Myös limakalvojen ärsytysoireet, allergiat ja herkistymät, samoin kuin nuha, astma, erilaiset tulehdukset ja syöpäsairaudet ovat lisääntyneet.
Sim Sensitive -tuotteissa raaka-aineet ovat tarkoin valittuja ja niiden määrä on minimoitu 10 – 20 ainesosaan. Näin ylimääräinen kemikaalikuormitus vähenee. Myös INCI -listaa on helpompi tulkita verrattuna siihen, että raaka-aineita olisi tavanomaiset 35 tai jopa 50 kappaletta. Sim Sensitive -tuotteissa jokaisen raaka-aineen käyttö harkitaan tarkoin, jotta kampaajat voisivat välttyä altistuksilta. Silti tuotteiden toimivuudessa ei ole tingitty. Me uskomme avoimuuteen ja siihen, että jokaisella ammattilaisella ja kuluttajalla on oikeus tietää, miksi mitäkin raaka-ainetta on tuotteessa käytetty.
Kampaajana muistat varmasti käyttää märkätöissä aina suojakäsineitä ja myös vaihtaa niitä tarpeeksi usein. Irtohiuksien lentelyä huoneilmassa vähentää säännöllinen imurointi tai lakaisu. Suosittelemme tutustumaan Timo Leinon kirjaan Työterveyttä kampaajille ja partureille (1996), josta voi lukea työterveydestä.
Tänä päivänä puhtaan paljon herkistymisistä ja valistuneet kuluttajat haluavat vähentää tarpeettomien kemikaalien käyttöä joko ekologisten näkökohtien tai oman ja perheen terveyden vuoksi. Hyvän Ilman Kampaamo® -liikkeissä asioidessaan kuluttaja voi olla varma siitä, että häntä palvellaan mahdollisimman turvallisilla tuotteilla. Näin ollen kaikki, myös allergikot, astmaatikot ja migreenistä kärsivät, voivat nauttia kampaamopalveluista.
Muita Hyvän Ilman Kampaamo® -yrittäjän saamia etuja